top of page

Lehonin temppeli

Lehon sijaitsee Tuntemattomilla Alueilla (Unknown Regions) ja on trooppisen vehreä planeetta. Planeetta on suurimmalta osilta merien peitossa ja maa-alueet ovat saaristoja tai isoja saarialueita. Itse planeettaa kiertävät kaksi pientä kuuta, mutta vain yksi niistä on tarpeeksi lähellä jotta sen näkee osittain päivänvalon aikanakin kunnolla. Rannoilla on Star Forgen sekä vanhojen aluksien osasia sekä hylkyjä ja itse Star Forgen rauniot ovat keskellä merta.

 

Voimakentältään Lehon on neutraali planeetta, joten siellä on ollut huomattavasti helpompi hengittää kuin Korribanilla oli. Oppitunteja voi pitää ulkona ja muutenkin vapaa-ajalla voi mennä ulos ilman että on kylmä tai sith-aaveet piinaavat. Meren kohina, puiden lehtien havina aamuauringossa tai ilta-auringossa tuovat sisälle rauhaa, rauhaa jota Korribanilla ei ollut. Myös Mestarit ovat ottaneet ilon irti ilmastosta ja etenkin Kate on vienyt monilla tunneilla oppilaat ulos auringonpaisteeseen. Uudenlainen maasto on ollut myös apuna sekä Voiman tasapainon, vihan hallinnan että miekkailun ja taistelun tunneilla, kun oppilaat saavat käytännön opetusta erilaisissa maastoissa taistelemisesta. 

Tavalliset päivät temppelillä koostuvat oppitunneista, kotitehtävien tekemisestä ja vapaa-ajasta. Vaikka kyseessä on sisäoppilaitos, saa sieltä kuitenkin poistua vapaasti asioille, ja useat oppilaat ja mestarit kulkevatkin laajaan muilla planeetoilla. He tuovat tullessaan tärkeää tietoa galaksin tapahtumista ja tilanteesta.

Temppeliä johtavat Bastilla Shan ja Lucinda Secura. Kummatkin ovat erittäin vahvoja Voimankäyttäjiä ja taitavia taistelijoita. Lisäksi henkilökuntaan kuuluu neljä muuta vakituista mestaria, vierailevia mestareita ja kulunvalvonnasta sekä turvallisuudesta vastaava vahtimestari, joka hoitaa myös opetustehtäviä. Temppelin vararehtorina toimii Maggie Niathal.  

Harmaan puolen temppeli muutti Lehonille 53 BBY/3600 ATC.

bottom of page