top of page

Jedikoodi

 

Jedikoodi on käytännesääntö, jonka tarkoituksena on auttaa kaikkia jedejä yleisen käyttäytymisen määrittämisessä, säätelyssä ja ylläpitämisessä. Huolimatta siitä, että jedikoodi on käynyt läpi muutoksia historian aikana, pysyi koodin konteksti ja merkitys kuitenkin samana. Koodi vetoaa itsekuriin, harmoniaan, suvaitsevaisuuteen ja rauhan omaiseen etsintään. Se opettaa seuraajaansa olemaan antamatta periksi vihalle toisia elämänmuotoja kohtaan, mikä auttaa vastustamaan pelkoa ja estää heitä putoamasta Voiman pimeälle puolelle.

Muiden määräysten joukossa jedikoodi kieltää jediritareita sekä jedimestareita ottamasta enempää kuin yhtä padawania itselleen kerralla. Koodi kieltää myös jedejä muodostamasta kiintymyksiä, kuten esimerkiksi avioliittoja ja muita erityisiä yksilöllisiä sidoksia, kuten perheen ja rakkauden. Vain harvat kuitenkin ymmärtävät, että tämän käytöksen harjoittaminen ei kuitenkaan tarkoita jedien olevan vieraita myötätunnolle, päin vastoin jedit ajattelevat kaiken elämän olevan tärkeää ja arvokasta. Lisäksi jedikoodi kieltää jedejä tappamasta aseettomia vastustajia sekä hakemaan kostoa. 

Yksi jedikoodin keskeisimmistä osista oli viiden rivin mantra. Mantrasta on monia versioita, mutta alkuperäinen mantra oli seuraava.

Emotion, yet peace.

Ignorance, yet knowledge.

Passion, yet serenity.

Chaos, yet harmony.

Death, yet the Force.

Tunne, silti rauha.

Tietämättömyys, silti tieto.

Intohimo, silti tyyneys.

Kaaos, silti harmonia.

Kuolema, silti Voima.

Jedikoodin uudempi versio on Odan-Urrin käsialaa, jonka Homonix Rectonia kirjoitti puhtaaksi. Tämä koodi on koodeista tunnetumpi ja käytetympi versio.

There is no emotion, there is peace.

There is no ignorance, there is knowledge.

There is no passion, there is serenity.

(There is no chaos, there is harmony.*)

(There is no death, there is the Force.

Ei ole tunnetta, on rauha.

Ei ole tietämättömyyttä, on tieto.

Ei ole intohimoa, on tyyneys.

(Ei ole kaaosta, on harmonia.*)

Ei ole kuolemaa, on Voima.

*Neljäs lause on poistettu joissain jediteksteissä, vaikka se alkuperäisessä esiintyykin.

Sekalaiset periaatteet

Tästä voi lukea lukuisia sekalaisia ​​periaatteita, joita ei ole mainittu Jedikoodissa, mutta joiden tulisi olla tunnettuja kaikille jedeille.

  • Jedit ovat sivilisaation vartijoita, mutta eivät anna sivilisaation tuhota tarpeettomasti.

  • Jedi käyttää Voimaa tietämykseen ja puolustamiseen, ei koskaan henkilökohtaisen edun tavoitteluun tai aggressioon.

  • Valosapeli on Jedisäädyn jäsenten symboli.

  • Jos jedi sytyttää valosapelinsa, on hänen oltava valmis ottamaan elämä.

  • Jedit eivät mene naimisiin (on olemassa muutama poikkeus), jotta vältytään kiintymyksiltä ja ei luoda dynastioita Voimalle vahvoista jälkeläisistä. Jedien historiassa on kuitenkin ollut muutamia ajanjaksoja, kuten aika ennen Exar Kunia, jolloin avioliitot eivät olleet kiellettyjä. Selibaatti on kuitenkin ollut useilla ajanjaksoilla pakollinen asia.

  • Jedit kunnioittavat toisiaan ja kaikkia elämänmuotoja.

  • Jedien on laitettava yhteisön tarpeet yksilön tarpeiden edelle.

  • Jedien tulee suojella heikkoja ja puollustuskyvyttömiä pahalta.

  • Jedien on aina tehtävä yhteistyötä taisteluissa tai kriisitilanteissa.

  • Jedit eivät saa hallita muita.

  • Jedimestarilla/jediritarilla saa olla vain yksi padawan kerrallaan.

  • Vaikka koodi ei mainitse padawanien ottamiselle enimmäisikää, Jedimestari Simikarty kirjoitti tälläisiä ohjeita, jotka lisäsivät tälläisiä rajoja ja joista myöhemmin tuli osa koodia. Revanin aikakaudella oppilaat otettiin nuorina lapsina. Uusien sith sotien jälkeen tuli menettelytavaksi ottaa oppilaat varhaislapsina, mikä taas herätii ristiriitoja ja närää Säädyn ulkopuolella. 

  • Jedin ei tule tappaa aseetonta vastustajaa.

  • Jedin ei tule hautoa tai toteuttaa kostoa.

  • Jedit eivät saa takertua menneeseen.

  • Jedit eivät usko vankien tappamiseen.

Jedikoodin seuraaminen

"The Jedi shackle themselves in chains of obedience: obedience to the Jedi Council; obedience to their Masters; obedience to the Republic. Those who follow the light side even believe they must submit themselves to the Force. They are merely instruments of its will, slaves to a greater good."

- Darth Bane comparing the Jedi Code to the Sith Code

 

ITSEKURI

Itsekuri on jedeille yksi tärkeimpiä käsitteitä jedien käyttäytymisessä ja padawaneille opetetaankin itsekuria hyvin nuoresta alkaen. Oppitunnit alkavat hyvin samaan tapaan kuin tavalliselle opiskelijalle voitaisiin opettaa ja kun padawan kehittyy myös oppituntioen vaikeus kasvaa ja ne muuttuvat mutkikkaammiksi.

Ylimielisyyden voittaminen

Jedien tulee oppia, että vaikka he pystyvät käyttämään Voimaa, he eivät ole sen parempi kuin ne, jotka eivät pysty. Jedeille opetetaan, että he ovat jedejä vain koska joku on ottanut heidät luokseen opettaakseen heitä, ei siksi että he olisivat ylempi arvoisia. Jedimestari on vain jedimestari, koska tämä on syleillyt Voiman tahtoa ja hylännyt omahyväisyytensä.

Yli-itsevarmuuden voittaminen

Opetellessaan Voiman teitä monet nuoret jedit alkavat uskomaan, että he pystyvät tekemään mitä vain. Monet nuoret jedit ovat jopa kuolleet ottaessaan tehtäviä, jotka olivat heille liian vaikeita eivätkä he ymmärtäneet, että Voima on todella rajaton vain niille, joilla on rajaton ymmärrys.

Tappiomielialan voittaminen

Monet nuoret jedit oppivat, että tappiomieliala voi olla yhtä vaarallinen kuin yli-itsevarmuuskin. Jedi suunnittelee ensin voittamisen ja sitten häviön. Jedi joka suunnittelee aina häviötä käyttää yleensä vain vähän vaivaa, jotta voi sanoa ainakin yrittäneensä.

Itsepäisyyden voittaminen

Jedien pitäisi aina olla valmiita hyväksymään tappio, mikäli voiton hinta ovat suurempi kuin häviön. Jedit opetetaan siihen, että on parempi lopettaa asiat rauhallisesti kuin voittaa tai hävitä.

Holtittomuuden voittaminen

Monilta nuorilta jedeiltä puuttuu itsehillintä ja he ovat valmiita sytyttämään valosapelinsa ja sukeltamaan suoraan taisteluun. He näkevät tavoitteen ja kiiruhtavat sitä kohden ajattelematta muita vaihtoehtoja tai sen tuomia vaaroja. Jedit opetetaankin siihen ettei nopeus ole aina reitti voittoon.

Uteliaisuuden voittaminen

Monet kokemattomat Voimalle alttiit olennot käyttävät Voimaa hyväkseen saadakseen tietää muiden yksityiselämästä ja tyydyttävät sillä näin omaa uteliaisuuttaan, mutta jedit ovat toisten yksityiselämän yläpuolella. Jedit opetetaan siihen, että vaikka Voiman käyttäminen toisinaan toisten salaisuuksien paljastamiseen on tarpeellista, sen ei koskaan tulisi olla tapa, sillä se myös herättäisi suurta epäluottamusta jedien omassa keskuudessa.

 

Aggression voittaminen

Todella monet jedit sekoittavat koulutuksensa aikana hyökkäyksen, puollustuksen ja aggression merkitykset. Nuorimmille oppilaille opetetaankin, että jedi voi hyökätä ilman aggressiota niin kauan kun he toimivat ilman holtittomuutta, vihaa tai suuttumusta. Jedien on sallittua tappaa, mutta vain itsepuollustukseksi mikäli olemassa ei ole muuta vaihtoehtoa. Jediohjaajat opettavat oppilailleen, että tappamisesta, oli tilanne mikä hyvänsä, ei koskaan pitäisi tulla arkipäiväistä. Voidakseen voittaa aggression myös taistelussa, jedin tulee harkita kaikkia vaihtoehtoja, mukaan lukien antautumista, ennen kuin käyttäisi voimaansa tappamiseen. Ne jedit, jotka riippuvat murhassa ovat lähellä Voiman pimeää puolta.

Ulkoisten lojaalisuuksien voittaminen

Jokaisen jedin odotetaan poistavan mahdollisimman paljon ulkopuolisia häiriötekijöitä tai kiintymyksiä elämästään kuin vain on mahdollista. Tästä syystä Jedisääty hyväksyi vain nuoria lapsia potenttiaalisiksi padawaneiksi, he olivat liian nuoria muodostamaan vahvoja suhteita ja heille oli helpompi opettaa kiintymyksen vääryys. Jedit eivät saa mennä naimisiin ellei heille myönnetä erikoislupaa. Yleensä tälläiset erikoisluvat koskevat lajin kuolemista muuten sukupuuttoon tai todella alhaisia lapsisyntyvyyksiä. Jedejä kielletään myös ottamasta vastaan poliittisia nimityksiä tai hyväksymään lahjoja. Heille opetetaan, että heidän uskollisuutensa on vain ja ainoastaan Jedisäädyn parissa eikä missään muualla.   

Materialismin voittaminen

Jedejä kielletään pitämästä muutakuin muutamia tärkeitä henkilökohtaisia esineitä itsellään. Tähän on kaksi syytä; ensimmäinen on se, että ne häiritsevät jediä Voimalta ja toiseksi koska kun jedit kohoavat hierarkiassa, heidän pitää pystyä lähtemään tehtäville hyvin lyhyessä ajassa ja näinn ollen liian monet esineet ovat silloin vain taakaksi. On harvinaista jedille omistaa muutakuin sen mitä he voivat kantaa mukanaan.

VASTUU

Kun jedi on saavuttanut itsekurin, he pystyvät hyväksymään vastuun teoistaan. Jediä, joka karttelee vastuuta, ei koskaan kouluteta, mutta jediä joka hyväksyy vastuun, ei koskaan kieltäydytä kouluttamasta.

Harjoita rehellisyyttä

Rehellisyys on ensimmäinen vastuu joka tulevalle jedille opetetaan. Jedin on sallittua venyttää totuutta mikäli tilanne sitä vaatii, mutta se on tehtävä mahdollisimman kevyesti. Rehellinen jedi on aina totuudenmukainen itselleen, mestarilleen ja neuvostolle.

Kunnioita lupauksiasi

Jedeille opetetaan, että jos he lupaavat jotain, heidän tulee myös valmistautua pitämään se tai sovittaa se. Näin ollen jedin ei koskaan pidä mennä tekemään lupauksia, joita hän ei voisi varmasti pitää. Jedejä neuvotaan konsultoimaan Mestariaan ennen lupauksen antamista.

Kunnioita padawaniasi

Jedimestarin tulee tietää kuinka kohdella padawaniaan kunnioittavasti. Hänen ei koskaan tule torua padawaniaan julkisesti tai rangaista padawaniaan vain koska tämä on ollut eri mieltä. Mestarin tuleekin kehua padawaniaan etenkin julkisesti. Tämä kasvattaa padawanin itseluottamusta ja vahvistaa mestarin ja padawanin välistä sidettä. 

Kunnioita mestariasi

Samalla tavalla kuin mestarin odotetaan kunnioittavan padawaniaan, padawanin odotetaan kunnioittavan mestariaan, etenkin julkisesti. Padawaneita opetetaan olemaan väittelemättä mestarinsa kanssa ja kun he ovat puheissa muiden kanssa, padawanin tulee puhutella mestariaan vain, jos tämä on puhutellut häntä ensin. Näin mestari säästyy siltä ettei hänen tarvitse pyytää padawaninsa käytöstä anteeksi.

Kunnioita jedineuvostoa

Vaikka korkea jedineuvosto onkin ylin auktoriteetti jedien parissa, sen jäsenten on kuitenkin mahdotonta olla kaikkialla yhtäaikaa. Tästä syystä, kun jedineuvosto lähettää jedin tehtävälle, jedi puhuu ja toimii neuvoston edustajana. Jedineuvosto vastaa jedin sanoista, teoista ja vastauksista ja näin ollen jedin pitää olla varovainen ettei laita neuvostoa hankalaan tilanteeseen. Jos näin kuitenkin tapahtuisi, sitä pidettäisiin epäkunnioittavana tekona jedineuvostoa kohtaan.

Kunnioita jedisäätyä

Jokainen teko minkä jedi tekee heijastuu jedisäätyyn. Hyvät teot kasvattavat säädyn mainetta, mutta huono käytös saattaa johtaa vahinkoon, jota ei voi parantaa. Jedit opetetaan muistamaan, ettei jokainen henkilö jonka he tapaavat ole ennen kohdannut jediä ja siitä syystä yhden jediyksilön käytös saattaa luoda käsityksen koko jedisäädystä.  

Kunnioita lakia

Yksi jedien tärkeimmistä tehtävistä on suojella rauhaa ja oikeutta Tasavallassa, joten kukaan jedi ei ole lain yläpuolella. Jedien odotetaan seuraavan lakia kuten he odottavat muiden seuraavan myös. Jedin on sallittua rikkoa lakia, mutta vain silloin kun se on todella tarpeellista ja he ovat valmiita kohtaamaan seuraukset asiasta.

 

Kunnioita elämää

Jedin ei koskaan oleteta tekevän murhaa, mistään syystä. Kuitenkin elämän ja kuoleman välisissä tilanteissa jedin on sallittua tappaa suorittaakseen tehtävänsä loppuun. Tähän ei kuitenkaan rohkaista, sillä tappaminen vahvistaa pimeää puolta, mutta jos teko on oikeutettu tai sillä pelastettiin muiden henkiä tai jos jedi toimi Voiman tahdosta, niin sitten valon puoli vahvistuu yhtäläisesti. Jedien myös oletetaan ajattelevan niitä jotka hän on tappanut ja ajatella sitä kärsimystä mitä heidän kuolemansa on aiheuttanut. Jedit jotka eivät välitä uhreistaan ovat polulla Voiman pimeälle puolelle.

JULKISET TEHTÄVÄT

Vaikka jedit ovat olemassa palvellakseen Voimaa, senaatti rahoittaa heitä, sillä he palvelevat yleistä etua. Jos jedit eivät voisi käyttää Voimaa, he jatkaisivat silti palvelemistaan, koska se on heidän velvollisuus. Se, että Voima on todellinen ja jedit ovat sen omistautuneimpia harjoittajia vain vahvisti jedien päättäväisyyttä käyttää sitä tehdäkseen sen avulla hyvää.

Velvollisuus Tasavallalle

Vaikka jedit ja Tasavalta ovat toisistaan poikkeavia eikä Jedisäädyllä ole mitään valtaa Tasavallan yli, jedit palvelevat Tasavaltaa ja heidän odotetaan seuraavan sen lakeja ja ihanteita sekä suojelevan sen kansaa. Säädyn jäsenillä ei ole arvoa Tasavallan hierarkiassa ja he palvelevat vain pyydettäessä, muina aikoina he astuvat sivuun. Tämä outo sopimus molempien osapuolten välillä on ollut olemassa niin kauan ettei kukaan tiedä miten tai miksi se on tehty aikoinaan.

Anna apua

Jedit ovat velvoitettuja auttamaan aina kun on mahdollista niitä jotka tarvitsevat apua ja heidän oletetaan pystymään priorisoimaan nopeasti. Jedeille on opetettu, että vaikka yhden hengen säästäminen on tärkeää, useamman hengen sääästäminen on vieläkin tärkeämpää. Tämä periaate ei tarkoita sitä, että jedi joutuu luopumaan muista tavoitteista vaan sitä, että jedin tulee tehdä parhaansa varmistaakseen, että auttaa niitä jotka sitä tarvitsee eniten.

Puollusta heikkoja

Jedien odotetaan puollustavan heikkoja niiltä jotka sortavat heitä, pienistä kärsimyksistä yksilön käsissä aina koko lajien laajamittaiseen orjuuteen. Jedejä on kuitenkin opetettu muistamaan, että kaikki ei pakolta ole sitä miltä näyttää ja että heidän tulisi kunnioittaa toisia kulttuureja, vaikka ne olisivatkin ristiriidasta jedien moraalin tai eettisen koodin kanssa. Jedejä myös varoitetaan toimimasta alueilla, jotka eivät kuulu heidän toimivaltaansa ja ottamaan aina huomioon toimiensa seuraukset.

Tarjoa tukea

Ajoittain on välttämätöntä, että jedit jäävät sivuun ja antavat muiden puollustaa heikkoja, vaikka jedit kokisivatkin pystyvänsä tekemään erinomaista työtä asian kanssa. Jedejä on opetettu, että heidän tulisi avustaa sanoin tai teoin tilanteen mukaan, antaa neuvoja pyydettäessä, varoittaa kun on tarvetta ja väitellä vasta kun logiikka on pettänyt. Jedien tulisi muistaa, että he käyttävät Voimaa työkaluna ja sitä pitäisi käyttää vain hyvään.

Sekalaiset koodit

Jedit noudattivat myös muita koodeja, jotka eivät kuuluneet alkuperäiseen jedikoodiin.

Kristallikoodi

Kristallikoodi on mantra jonka jedimestari lausuu, kun hänen oppilaansa rakentaa valosapeliaan. Tämä ei kuitenkaan ole yleistä, sillä toinen yleisempi traditio ohjeistaa padawanin rakentamaan valosapelinsa yksin ilman heidän mestarinsa tukea ja apua.

The crystal is the heart of the blade.

The heart is the crystal of the Jedi.

The Jedi is the crystal of the Force.

The Force is the blade of the heart.

All are intertwined.

The crystal, the blade, the Jedi.

You are one.

Kristalli on terän sydän.
Sydän on jedin kristalli.
Jedi on Voiman kristalli.
Voima on sydämen terä.
Kaikki ovat sidoksissa toisiinsa.
Kristalli, terä, jedi.
Olette yhtä.

 

 

 

i

 

bottom of page