top of page

ALKOHOLI JA HUUMEET GALAKSISSA

 

Alkoholi
 

Alkoholi on suurimmassa osassa galaksia, sekä kaikkialla Tasavallassa, sallittu yli 18-vuotiaille. Jotkut Ulkokehän syrjäiset planeetat eivät rajoita alkoholin käyttöä lailla lainkaan.

 

Voimankäyttäjien avointa humaltumista ei pääsääntöisesti katsota hyvällä, mutta tiedossa kuitenkin on, että alkoholi ei pysyvästi heikennä käyttäjänsä yhteyttä Voimaan. Toki humalassa ollessa yhteys Voimaan on heikompi. Monet nuoret Voimankäyttäjät haluavat kuitenkin kokea päihtymyksen tunteen edes kerran elämässään.

Alkoholia on todella monenlaista; oluita, siidereitä, viinejä, liköörejä, kirkaita viinoja. Toiset lajit kestävät alkoholia paremmin kuin toiset ja esimerkiksi Huttien alkoholi on tunnetusti todella vahvaa. Lähes kaikilla planeetoilla on oma alkoholiteollisuutensa ja monet viininharrastajat pyrkivätkin saamaan käsiinsä tuotteita kaikkialta galaksista.

Alkoholi kuuluu verotuksen piiriin kuten yleisesti kaikki muutkin vientituotteet. Tasavallassa säädökset veroista ovat yhteiset, mutta muualla galaksissa voi verotuksessa olla suuriakin eroja.


 


Huumeet

Huumeet ovat laittomia kaikkialla Tasavallassa ja suurimmassa osassa tunnettua galaksia. Ainoastaan Huttien alueella huumeiden hallussapidosta ei rangaista. 

Huumeiden käyttö vaikuttaa Voimankäyttäjien kykyihin enemmän tai vähemmän pysyvästi. Yhteys Voimaan heikkenee ja mitä pidempään käyttö jatkuu, sitä todennäköisemmin käyttäjän kyky käyttää Voimaa vaurioituu pysyvästi, sillä kyseiset aineet tappavat soluissa asuvia midikloriitteja, joiden kautta Voimankäyttäjät saavat yhteytensä Voimaan. Tästä syystä Voimankäyttäjän huumeongelmaa pidetään aina erittäin vakavana asia. 

On yleisesti tiedossa, että jopa Tasavallan sisällä toimii huumekartelli. Kartellin nimi tai johtajat eivät kuitenkaan luonnollisesti ole kovin yleisessä tiedossa. Kartellin toiminta on kuitenkin ilmeisen laajaa ja yhteydet Hutteihin, salakuljettajiin sekä muuhun rikolliseen toimintaan ovat ilmeiset.

Yleisimmät huumeet galaksissa ovat joko Devil Stickejä, Death Sticksejä tai psykedeelejä.


 

Devil Sticks:

Devil Sticksit ovat verrattavissa amfetamiiniin. Kyseessä on kemiallisesti valmistettu huumausaine, joka vaikuttaa keskushermostoa kiihdyttävästi. Devil Sticksejä valmistetaan niin laittomissa lääketieteellisissälaboratorioissa kuin kämäisissä kotilaboratorioissakin. Devil Sticksit esiintyvät vaaleina, epäpuhtauksien vuoksi erisävyisinä jauheina, tabletteina, kapseleina tai liuoksina. Ainetta käytetään joko suun kautta, nuuskaamalla, suonensisäisesti tai mällinä.

Vaikutusmekanismi: Devil Sticksit kiihdyttävät elimistössä eri alueiden toimintaa lisäämällä keskushermostossa esiintyvien välittäjäaineiden, etenkin dopamiinin, eritystä.

Odotetut ja toivotut vaikutukset: Matalat annokset aiheuttavat ruokahaluttomuutta, euforiaa, ylienergisyyttä, itsevarmuutta, seksuaalisuuden ja voimakkuuden tunnetta. Annosten lisääntyessä euforia ja itsevarmuus lisääntyvät. Yhden annoksen vaikutus kestää useita tunteja.

Ei-toivotut vaikutukset: Devil Sticksit aiheuttavat unettomuutta, sekavuutta, aistiharhoja, vainoharhaisuutta, masennusta, vapinaa ja suun kuivumista sekä kiihdyttävät sydämen toimintaa, hengitystä sekä sydämen lyöntitiheyttä. Käyttäjä saattaa olla ärtyisä, vihamielinen tai levoton ja hänen arviointikykynsä saattaa heikentyä.

Riippuvuus: Devil Sticksit aiheuttavat riippuvuutta nopeasti. Käyttäjän on kuitenkin mahdollisuus toipua ennalleen ajoissa aloitetulla hoidolla, mutta ratkaisevaa on käyttäjän aito halua toipua addiktiosta.


 

Death Sticks:

Death Sticksit ovat verrattavissa metamfetamiiniin. Kyseessä on kemiallisesti valmistettu huumausaine, joka vaikuttaa keskushermostoa kiihdyttävästi. Death Sticksejä valmistetaan laittomissa laboratorioissa. Death Sticksit esiintyvät oranssina, pieniin lasiputkiin säilöttynä nesteenä. Ainetta käytetään suun kautta sellaisenaan, nesteeseen liuotettuna, suonensisäisesti tai hyöryhengitettynä erityisen lasipiipun läpi.

Vaikutukset: Death Sticksit vaikuttavat elimistössaä samoin kuin Devil Sticksit, mutta vaikutus on voimakkaampi ja nousut sekä laskut ovat huomattavasti intensiivisempiä. Siinä missä Devil Sticksit aiheuttavat viileän, skarpin ja tehokkaan olon, tulee Death Stickseistä lämpimämpi, euforisempi ja rakastuneempi olo. Aineen poistuessa elimistöstä ääniharhat, hallusinaatiot ja voimakkaat pelontunteet ovat enemmän sääntö kuin poikkeus.

Riippuvuus: Death Sticksit aiheuttavat erittäin voimakasta riippuvuutta. Aineen välittäjät osaavat käyttää tätä hyödykseen ja monille ensimmäinen Death Sticks kokeilu tapahtuu vahingossa joko alkoholin tai Devil Sticksien käytön yhteydessä. Addiktiosta toipuminen on todella rankkaa ja vaatii aina intensiivistä hoitoa. Ratkaisevaa tässäkin on käyttäjän oma halu toipua addiktiosta. Toisinaan kuitenkin pakkokeinot ovat tarpeen, koska voimakas riippuvuus yleensä aiheuttaa sen, että käyttäjä ei itse ymmärrä tai halua hakeutua hoitoon.

 

Disco biscuits eli xtc (offgame ekstaasi) on Devil Stick johdannainen hallusinogeeni. Xtc on aina tabletti muodossa.

 

Disco biscuitsin vaikutus alkaa noin 20 minuutin kuluttua sen nauttimisesta ja voi kestää useita tunteja. Yleensä käyttäjä kokee ensin "kohahduksen", jota seuraavat rauhoittuminen, hyvänolon tunne sekä värien ja äänten voimakas aistiminen, mutta myös seksuaalinen kiihottuminen. Joillekin xtc aiheuttaa pahoinvointia sekä raajojen ja leuan jäykistymistä. Muita xtc:n välittömiä vaikutuksia ovat hikoilu, suun kuivuminen, ruokahaluttomuus ja sydämen sykkeen nopeutuminen. Xtc on stimulantti ja sellaisena erityisen vaarallinen ihmisille, joilla on korkea verenpaine, sydänvika, epilepsia, diabetes tai astma.



Psykedeelit:

Suurin osa psykedeeleistä on synteettisiä valmisteita ja voimakkaimpia tunnettuja aistiharhoja aiheuttavia aineita. Osa sen valmistusaineista saadaan luonnonkasveista, kuten esimerkiksi torajyvästä. Psykedeelejä esiintyy tabletteina, kapseleina, jauheena, liuoksena sekä imeytettynä sokeripaloihin tai papereihin.

Psykedeelit vaikuttavat voimakkaasti aivoihin sitoutumalla mm. emotioita ja tunnetiloja sääteleviin keskuksiin; aisteja, havaintoja ja kognitiivisia toimintoja koordinoivaan aivokuoreen sekä liikeratoja sääteleviin aivorunkoon ja pikkuaivoihin. Hallusinogeenisten, aistiharhoja aiheuttavien ominaisuuksien katsotaan johtuvan aineiden vaikutuksesta serotoniini- ja dopamiinijärjestelmiin.

Odotetut ja toivotut vaikutukset: Näköhallusinaatiot. Värikkäät kuvat, esineiden liikkuminen ja niiden muotojen muuttuminen, värien voimistuminen ja muuttuminen. Nämä ovat kuitenkin melkein aina ns. pseudohallusinaatioita; henkilö ymmärtää ne päihteen vaikutuksista johtuviksi. Harvinaisia ovat hallusinaatiot, jotka uskotaan todellisiksi. Myös muut aistit herkistyvät ja vääristyvät. Ajan kokemus muuttuu. Aistit reagoivat epätyypillisesti, musiikki voidaan ”nähdä” ja värit ”kuulla”. Aistikokemusten muuttuminen. Ajattelun ja kokemisen muutokset: tunne yhteydestä tai sulautumisesta ympäristöön ja asioiden merkitysten muuttuminen.

Ei-toivotut vaikutukset: Somaattisia oireita: verenpaineen kohoaminen, sydämen sykkeen tiheneminen, nopea ja syvä hengitys, hikoilu ja vapina, pahoinvointi, oksentelu ja ruokahaluttomuus. Muutoksia persoonallisuudessa, sekavuutta, paranoidi-, paniikki- ja pelkotiloja, joihin liittyy mielenterveyden menettämisen, hallinnan kadottamisen tai kuoleman pelkoja.

Riippuvuus: Psykedeelit eivät aiheuta voimakasta riippuvuutta. Sekä fyysinen että psyykkinen riippuvuus on vähäinen, mutta aineet poistuvat elimistöstä todella hitaasti, joten ne voivat potkaista vielä pitkänkin ajan kuluttua ja aiheuttaa aistiharhoja vuosienkin kuluttua käytöstä.


 

Rauhoittavat:

Rauhoittavia huumausianeita valmistetaan ympäri galaksia saatavista, tarkoitukseen sopivien kasvien kukista, lehdistä ja juurista. Tavallisesti rauhoittavia huumeita käytetään joko polttamalla tai syömällä. Osa kasveista kasvaa luonnonvaraisina, mutta suurinta osaa viljellään tarkoitukseen laittomasti kodeissa ja kasvihuoneissa.

Rauhoittavat vaikuttavat nimensä mukaisesti rauhoitavasti ja lamauttavasti. Ajan kulku tuntuu hidastuvan, yksityiskohdat nousevat tajunnassa kokonaisuutta paljon merkittavampään asemaan ja puhe hidastuu tai lakkaa kokonaan. Käyttäjä ei kaipaa sosiaalisia kontakeja, vaan hän käpertyy itseensä ja viihtyy omassa unettavassa seurassaan erinomaisesti.

Ei-toivoitut vaikutukset ovat pääasiassa psyykkisiä. Näitä ovat esimerkiksi taipumus vakavaan masennukseen, unihäiriöt ja pelkotilat.

Myös riippuvuus on rauhoittavien aineiden kanssa pääasissa psyykkinen. Aineiden aiheuttamia psyykkisiä oireita lääkitään uudella annoksella ja kierre on valmis.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

bottom of page